Tero Hellgrén
Hallituksen varapuheenjohtaja / hiusalan muut toimijat
Yli 30 vuoden matkallani hiusalalla on mahtunut monipuolisesti kokemusta liike-elämästä, kouluttamisesta, tuotekehityksestä, henkilöstöhallinnasta, tiimien johtamisesta kuin myös brändien rakentamisesta.
Olen urani aikana työskennellyt kansainvälisten hiusalan brändien parissa useissa rooleissa ja toiminut vuosina 2014–2025 M Room -parturiketjun palveluliiketoiminnan kehittämisen parissa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Nykyisin toimin SIM Finland Oy:n liiketoiminta- ja kehitysjohtajana.
Sydämeltäni olen kuitenkin aina kampaaja. Tämä ammatti – ja ennen kaikkea sen ihmiset – ovat lähellä sydäntäni. Intohimoni on nostaa alan arvostusta, vahvistaa ammattimaisuutta ja rakentaa yhteisöllisyyttä tälle upealle alalle.
Mottoni: Miksi jättää huomiseksi, jos sen voi tehdä tänään.

