top of page

Hiusalan syksyn tärkein kohtaaminen – SHAY Hair Summit x I love me tulee lokakuussa

Merkitse perjantai 16.10.2026 kalenteriisi jo nyt. SHAY Hair Summit järjestetään ensimmäistä kertaa osana I love me -messujen ammattilaisille suunnattua I love me PRO -kokonaisuutta Helsingin Messukeskuksessa. Luvassa on inspiraatiota, uusia näkökulmia, ajankohtaista osaamista ja ennen kaikkea hiusalan ammattilaisten yhteinen päivä, jota ei kannata jättää väliin.



Hiusala elää jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden odotukset, kuluttaminen, kauneuden trendit, teknologia ja ammattilaisten työnkuvat kehittyvät nopeasti. Samalla hiusala liittyy yhä tiiviimmin osaksi laajempaa kauneuden, muodin, hyvinvoinnin ja elämäntyylin kokonaisuutta.


Muutoksen keskellä tarvitaan paikkoja, joissa voimme pysähtyä uuden äärelle, päivittää osaamistamme, saada uusia ajatuksia omaan työhömme ja kohdata muita alan tekijöitä. Juuri tästä ajatuksesta syntyy SHAY Hair Summit x I love me.


Uusi yhteistyö kokoaa hiusalan yhteen

SHAYn ja I love me -messujen uusi yhteistyö käynnistyy perjantaina 16. lokakuuta 2026, kun SHAY Hair Summit järjestetään I love me PRO -ammattilaisalueella.


Yhteistyön tavoitteena on koota hiusalan ammattilaisia yhteen, vahvistaa alan asemaa ja rakentaa pitkäjänteisesti yhteistyötä koko kauneusalan sisällä. Samalla haluamme tarjota ammattilaisille mahdollisuuden nähdä oma ala osana suurempaa kokonaisuutta, jossa hiukset, muoti, kauneus, hyvinvointi ja kaupallisuus kulkevat käsi kädessä.


I love me on yksi Suomen suurimmista kauneuden, muodin, hyvinvoinnin ja terveyden tapahtumista. Viime syksynä messut kokosivat Helsingin Messukeskukseen ennätykselliset 67 000 kävijää. Tapahtumassa kohtaavat kuluttajien lisäksi kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaiset, alan yritykset, kiinnostavat brändit sekä media.


Nyt hiusala saa tämän kokonaisuuden sisälle entistä vahvemman oman kohtaamispaikkansa.


Inspiraatiota, osaamista ja konkreettisia ideoita

SHAY Hair Summitin ohjelma rakennetaan hiusalan ammattilaisia varten. Päivän aikana on luvassa erilaisia näkökulmia alan tulevaisuuteen, käytännön osaamista sekä inspiraatiota omaan työhön ja liiketoiminnan kehittämiseen.


Ohjelmassa nähdään muun muassa:

  • alan tulevaisuutta avaavia keynote-puheenvuoroja

  • ajankohtaisia näkökulmia ammattilaisen työhön mielenkiitnoisten paneelikeskustelujen kautta

  • brändien pop up -pisteitä

  • kohtaamisia alan kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

  • ja paljon, paljon muuta


Tarkempi ohjelma ja päivän esiintyjät julkaistaan elokuussa 2026.


Kyse ei kuitenkaan ole vain ohjelman seuraamisesta. SHAY Hair Summit on myös mahdollisuus kohdata, keskustella, vaihtaa kokemuksia ja rakentaa uusia yhteyksiä. Hiusalalla työskentelee valtava määrä osaavia, luovia ja yrittäjähenkisiä ammattilaisia, mutta arjessa moni tekee työtään melko yksin. Yhteiset tapahtumat muistuttavat siitä, että olemme osa suurempaa ja merkityksellistä yhteisöä.


Hiusmuoti on osa muotia

Hiusmuotia ja muuta muotia on välillä tarkasteltu toisistaan erillisinä maailmoina. Todellisuudessa ne vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa.


Hiukset viimeistelevät tyylin, kertovat ajasta ja heijastavat kulttuurissa tapahtuvia muutoksia. Samalla muodin värit, muodot, materiaalit ja tunnelmat näkyvät nopeasti myös hiustrendeissä, leikkauksissa, väreissä ja viimeistelyssä.


I love me tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön nähdä nämä yhteydet laajemmin. Päivän aikana voi tutustua hiusalan sisällön lisäksi kauneuden, muodin ja hyvinvoinnin ajankohtaisiin ilmiöihin ja löytää niistä uusia ideoita omaan tekemiseen.


Tapahtuma on ammattilaisille maksuton

Haluamme, että mahdollisimman moni hiusalan ammattilainen pääsee mukaan. Siksi tapahtumaan osallistuminen on rekisteröityneille ammattilaisille maksutonta.

Rekisteröityminen tapahtuu alla olevan linkkipainikkeen kautta.

Käytä rekisteröitymisen yhteydessä koodia: SHAY2026



Rekisteröityminen oikeuttaa sisäänpääsyyn I love me -messuille ja osallistumaan SHAY Hair Summitin ohjelmaan perjantaina 16.10.2026.


Tätä päivää ei kannata jättää väliin

SHAY Hair Summit x I love me on tilaisuus inspiroitua, oppia uutta ja nähdä, mihin suuntaan ala on menossa. Ennen kaikkea se on mahdollisuus tulla yhteen muiden hiusalan ammattilaisten kanssa.


Kun ala muuttuu, kenenkään ei tarvitse löytää tulevaisuuden ratkaisuja yksin. Kohtaamisista syntyy uusia ajatuksia, yhteistyötä ja uskoa siihen, mitä voimme alan ammattilaisina yhdessä rakentaa.


Merkitse siis perjantai 16.10.2026 kalenteriisi, rekisteröidy mukaan ja kutsu myös kollegasi paikalle.


Tätä hiusalan päivää et halua missata.


SHAY Hair Summit x I love me

Perjantaina 16.10.2026

Helsingin Messukeskus, I love me PROMaksuton rekisteröityneille ammattilaisille


Tarkempi ohjelma julkaistaan elokuussa 2026.

 
 
 

Kommentit


LAITETAAN HIUSALA KASVUUN,

LIITY SHAY JÄSENEKSI!

jäsenmaksu alk. 0,64 € / päivä

bottom of page